En ole kieltänyt itseltäni niitä tunteita, joita hevoseni sairastuminen herätti. Annan kaikkien tunteiden tulla, myös niiden typerien itsesäälin aaltojen, sillä ne myös menevät ajallaan. Mikäli tunteitaan ei käsittele tai yrittää kieltää ne, oma mieli menee vain kipeämmäksi. Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - se pätee tässäkin. Odotan silti kovasti, että tämä tunteiden vuoristorata helpottaa ja pääsen takaisin kiinni normaaliin elämään. Toistaiseksi kyyneleet polttelevat silmäkulmassa vähän turhan usein.
Tällä hetkellä ainoa paikka, jossa voin olla ajattelematta koko asiaa on ironisesti tallilla. Voisin jäädä sinne asumaan! Hevoseni on niin reipas ja elinvoimainen, eikä mistään kohtaa köyhän ja kipeän oloinen. Hevosta katsellessani ja varsinkin ratsastaessani joudun oikein miettimään, että mitä ihmettä minä tässä hoidan? Mikä sitä muka vaivaa? Siinä hetkessä voin unohtaa suruni aivan täysin.
Akselilla tuntuu olevan tatti otsassa himmailevan kuskin takia, sillä enää ei tipu lupaa minkäänlaiseen irrotteluun. Hevoseni haluaisi niin kovasti päästä liikkumaan taas kunnolla ja antaa mennä. Sorry, ei onnistu enää. Tyhmä kuski sanoo, että nyt vain kävellään. Kävellään, kävellään ja kävellään. Seuraavat 4 kk. Kummallakohan meistä ensin hajoaa pää? Varmaan minulla. Akselilla on niin vakaa mieli.
En haluaisi ymmärtää tilannettanne näin hyvin :( Pötkökoiralla todettiin krooninen munuaisten vajaatoiminta ja etsin nyt kissojen ja koirien(heh) kanssa parasta ruokavaliota. Munuaissairaan koiran omistajan tietopakettia ei ole olemassa ainakaan ensimmäisellä kotimaisella. Onneksi englanniksi löytyy perusteluita sille, miten ruokkia ja erityisesti miksi. Hajoilen silti. Munuaisten vajaatoiminta ei parane eikä koirille tehdä elinsiirtoja.
VastaaPoistaToivottavasti Akseli paranee. Neljä kuukautta on lyhyt aika, vaikkei nyt siltä tuntuisi.
Minä niin toivon, että Pötkö vielä pärjäilee ja saa lisävuosia elämäänsä. Pötkis on kovin sympaattinen ja ihana koira!
PoistaEi voi muuta kuin toivottaa voimia ja kärsivällisyyttä molemmille. Mutta kuten M kirjoittikin, 4 kk on lopulta aika lyhyt aika, vaikka aluksi tuntuukin pitkältä. Pidän Akselille peukkuja!
VastaaPoistaKiitos! Aluksi menin päivä kerrallaan, nyt menen jo viikko kerrallaan ja kohtahan ollaan kuukausissa. Lopulta huomaankin, että aikaa on kulunut ja edistystä on -toivottavasti- tapahtunut!
PoistaKirjoituksesi pukee sanoiksi täysin sen, mitä minäkin tunnen täällä tällä hetkellä. Meillä odotellaan lihasbiopsiaan menoa, mutta PSSM -sairautta täällä epäillään ja hevoseni on 5-vuotias pv. :(
VastaaPoistaTekisi mieli riehua ja raivota, mutta ei ole ketään kenelle sen tekisi, koska tämä ei ole kenenkään syytä.
Hevoseni alkoi könkätä symmetrisesti molemmilla takajaloilla lyhyttä askelta yhtäkkiä ennen joulua melkein 2kk sitten. Makoili (ja makailee edelleen) paljon karsinassaan. Oli nyppinyt kyljistään karvoja.
Tutkimuksissa löytyi ensin vatsahaava (joka johtui hevoseni kipeytyneestä takapäästä), hankosidevamma, hepatiitti (eli maksatulehdus, joka on nyt antamassa periksi antibiooteille) ja nyt hepatiitin antaessa ehkä periksi, aletaan tutkimaan mahdollista PSSM-sairautta. Tällä hetkellä hevoseni kestää 15min per päivä kävelytystä, liikuntaa saa lisätä 5min per viikko.
En jotenkin tällä hetkellä pysty näkemään valoa tunnelin päässä. :(
Pelkkiin tutkimuksiin (ja vatsahaavan hoitoon) on mennyt nyt reilut 3000 €, onni että meillä on laaja ell.kuluvakuutus.
Hei Diidu, älä vielä heitä kirvestä kaivoon! Teillä on lisäksi mahdollisuus, että kyseessä ei olekaan PSSM. Ovatko lihasarvot sinun hevosellasi koholla vai onko PSSM-ajatukseen päädytty muista syistä? En tiedä pystynkö yhtään lohduttamaan, mutta suurimmaksi osaksi PSSM-hevosia pystytään auttamaan oikealla hoidolla. PSSM ei tarkoita kuolemantuomiota eikä automaattisesti pelkkää seurahevosen uraa. Jokainen hevonen on tautinsa suhteen yksilö, eikä ennustetta voi antaa ennen kuin oikeanlaista hoitoa on yritetty. Oma hevoseni on esimerkiksi vastannut hoitoihin todella hyvin ja tällä hetkellä sen tilanne on vakaa.
PoistaJaksamista teille! Kerro ihmeessä myöhemmin, miten lihasbiopsian kanssa kävi. Odotteleminen on tuskallista ja epätietoisuus syö valtavasti voimavaroja. Diagnoosin jälkeen osa stressistä helpottaa. Itse mietin aikoinaan lihasbiopsian tuloksia odotellessa, että haluaisinko sieltä löytyvän jotain vai en? Diagnoosin saaminen on kamalaa, mutta toisaalta taas epätietoisuudessa eläminen on vielä kamalampaa.
Hyvinkään klinikalla tehtiin lihasrasituskokeet, mutta ne oli ihan normaalit. Sepä tässä onkin, että kaikki muut oireet puoltaa PSSM-sairautta, mutta lihasarvot otettiin ensimmäisen kerran 17.12 kun hevonen alkoi könkätä 9.12, eli silloinhan niiden olisi pitänyt olla koholla..joten josko tämä ei olekaan PSSM.
PoistaHyvinkään sisätautispesialisti kirjoitti diagnoosiin, että epäillään PSSM -tyyppistä lihassairautta.
Hevonen on ollut minulla 3v lähtien ja aina liikkunut nihkeästi. Ollut erityisen kiltti varsa ja makoillut aina paljon.
Meillä on ennen lihasbiopsian ottoa vielä aika 16.2. yhdelle kiropraktikko-eläinlääkärille. Elättelen toiveita, että löytyiskin joku nikamavaiva... Palaan kertomaan, tänne kuinka meidän kävi.
Lisään vielä, että nyt kun kävelytän hevostani tällä hetkellä 20min/pv, niin viime viikolla hevoseni meni piehtaroimaan kesken talutuksen, ja sen jälkeen on piehtaroinut aina karsinaan päästyä. Rapsuttelee myös kylkiään hampailla kesken kävelytyksen (tuona lyhyenä aikana jopa 5krt). Kutina voi tosin liittyä myös maksatulehdukseen.
PoistaKinkkinen oirelista. Periaatteessa kertomasi sopii PSSM-oireisiin oikein hyvin, mutta toisaalta taas oireet voivat johtua hevosen muistakin vaivoista. Sehän PSSM-oireissa onkin ongelmana, että ne sopivat moneen muuhunkin tautiin tai ovat jopa niin mitättömän tuntuisia, että niitä ei osata edes ajatella oireiksi jostain vakavammasta ongelmasta.
PoistaOli niin tai näin, niin toivottavasti oireilun syy löytyy. Lihasbiopsia on varmasti järkevä vaihtoehto joka tapauksessa lihassairauksien poissulkemiseksi. Oma hevoseni toipui lihasbiopsiasta todella hyvin eikä se aiheuttanut mitään ongelmia. Tarkemmin sanottuna hevonen ei tuntunut edes huomaavan, että kankussa on käyty. ;)