Tasan vuosi diagnoosista

Päivälleen vuosi sitten eli 11.2.2014 sain puhelinsoiton, jota olin jo osannut aavistella. Lihasbiopsian perusteella hevosellani todettiin polysakkaridien kertymäsairaus. Paperit asiasta tulivat perässä. Ensin lihasbiopsian tulokset ja myöhemmin geenitestin tulos.

"Hevosellanne on todettu polysakkaridien kertymäsairaus (PSSM, polysaccharide storage disease). ..."

"Your horse has tested positive for Type 1 PSSM. ..."

Ensimmäinen viikko 

...oli raskain. Aivan kuin olisin asunut sumuverhon takana. Mikään muu asia ei pyörinyt mielessäni ja maailma tuntui romahtaneen. Tähänkö kaikki suunnitelmat kaatuisivat? Enkö voi enää tehdä hevoseni kanssa mitään järkevää? Miksi? Miksi minä? Miksi minun hevoseni? Hevoseni rasituskestävyydestä ei annettu turhia toiveita, sillä lihasarvot eivät olleet laskeneet normaaleiksi edes kevyellä liikutuksella. Onneksi hevoseni voi tässä vaiheessa ulospäin hyvin ja Akselin seurassa pystyin unohtamaan suruni edes hetkeksi. Samalla minua raivostutti ihmisten märiseminen turhanpäiväisyyksistä hevosasioissa. Minun hevoseni elämä saattoi olla tässä ja kuolema kolkutella porteilla mikäli se ei vastaa hoitoon. The End ja itsesääliä päälle.

Ensimmäinen kuukausi 

...oli raskas ja epävarmuutta täynnä. En tiennyt sairaudesta juuri mitään, mutta halu perehtyä tähän pirulaiseen kasvoi päivä päivältä. Miten minä voisin hoitaa hevostani parhaiten, jotta tuplaisin mahdollisuuteni onnistua hoidossa? Pahimman surun yli päästyäni lähdin imemään oppia. Diagnoosin jälkeen en ensimmäiseen kuukauteen juuri muuta tehnytkään kuin luin Googlen avulla sairaudesta kaikkea mahdollista. Suunnittelin Akselille täysin uuden liikutusohjelman minuutin tarkkuudella ja ruokavalion, jota lähdin noudattamaan. Selkeä suunnitelma helpotti omaa epävarmaa oloani.

Epävarmuus taudin suhteen olikin pahinta. Entä jos tekisin hirveän työn, eikä hevonen silti vastaisi hoitoihin? Kaikki tuhlattu aika ja raha? Tässä sairaudessa hevoselle pitää antaa minimissään kuusi kuukautta aikaa vastata hoitoon, mielellään vuosikin elleivät oireet ole liian pahat tai peli muutoin hevosen vointia katsoessa selvä.

Jossain vaiheessa minulla kävi myös mielessä hevosen laittaminen pois. Minä halusin hevosen, jonka kanssa voisi tehdä paljon ja jota voisi liikuttaa paljon. Minulla ei olisi mitään käyttöä pihankoristeelle täysihoitotalleilla. Tulisiko Akselista pihankoriste? Hyvin nopeasti kuitenkin hautasin lopetusajatukset. Akselista ei ole ollut tarkoituskaan tulla mitään kilpahevosta, joten pystyisin antamaan vajavaisuuksia anteeksi. Ajattelin, että kunhan Akseli edes kevyen maastoilukäytön kestäisi, se riittäisi minulle. Lopulta ajattelin jo pitäväni Akselin pelkästään seurahevosenakin. Olin valmis antamaan paljon anteeksi ja sopeutumaan siihen, mitä minulle annetaan.

Ensimmäiset puoli vuotta 

...olivat etsikkoaikaa. Ahmin sairaudesta tietoa ja perustin Akselin hoitosuunnitelmat lukemani mukaisiksi. Aloin jo pääsemään jyvälle minkä sairauden kanssa olen oikein tekemisissä. Tietyllä tapaa muiden kokemusten lukeminen lisäsi tuskaa, sillä niiden mukaan yllättävän harvoin PSSM-hevonen pystyy toimimaan aktiivisessa, täysipainoisessa käytössä täysin ilman ongelmia. Valitettavasti sairaus ilmenee rasituksessa nimensä mukaisesti krooninen rasitusperäinen lannehalvaus, joten eihän huono rasituskestävyys voi tulla kenellekään yllätyksenä? Huonojen kokemuksien vastapainoksi löytyi onneksi positiivisiakin ja ne valoivat minuun uskoa ja toivoa. Kenenkään polku ei ole kuljettu loppuun, ennen kuin toisin todistetaan.

Lisäsin Akselin rasitusta hyvin maltillisesti ja oikein vauvanaskelin. Otatutin Akselista verikokeita säännöllisesti, jotta tietäisin missä mennään. Tuntui ihmeelliseltä ja kiitolliselta, sillä Akselin lihasarvot laskivat eli hevoseni reagoi positiivisesti hoitoon. Sitä oli aluksi kovin vaikea uskoa. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, vai?

Ensimmäinen vuosi 

...oli rankka, mutta opettavainen. Minun hevoseni voi tällä hetkellä hyvin ja olen kyennyt tekemään Akselin kanssa enemmän kuin olisin lopulta ikinä uskonut! Olen sairauden suhteen rauhallisempi, mutta tiedostan sen silti vaanivan nurkan takana. En välttele hevoseni kuljetusta, valmennuksiin viemistä, en oikeastaan mitään normaalia elämää. Pyrin toki minimoimaan hevoseltani stressin ja lisäksi koen säännölliset verikokeet tärkeiksi, jotta tietäisin lihasarvojen perusteella taudin tilanteen. Toistaiseksi olemme oireiden suhteen tasaisilla vesillä. On kuitenkin valitettava tosiasia, että vaikka hoito auttaa tässä hetkessä, se ei tarkoita loppuelämän kestävää oireettomuutta.

Akselin tilanne saattaa olla jo täysin erilainen huomenna, kuukauden päästä, puolen vuoden päästä, ensi vuonna... Hevoseni tulevaisuus ei ole ennustettavissa. Sairaus saattaa alkaa vaivamaan entistä enemmän hevoseni ikääntyessä ja tilanteen edetessä. Sairaus ja sen tuoma epävarmuus on vain hyväksyttävä, mikäli mielii jatkaa eteenpäin.

Kaksin käymme tien
lupaan sulle sen.

Kuva on vuodelta 2013.

 

Elämä jatkuu, vaikkakin erilaisena

Eräs toisinaan hankala asia Akselin sairauden suhteen on ollut siitä kertominen joillekin ihmisille. Hevoseni on oikeasti sairas ja se vaatii hyvin tarkkaa sekä todella huolellista perushoitoa. Ulospäin Akseli näyttää niin hyväkuntoiselta ja lihaksikkaalta, tämä muiden ihmisten suusta kuultuna. Eihän sitä silloin voi mikään vaivata, eihän? Ei ainakaan mikään tällainen lihasta rappeuttava sairaus, ylipäätään mikään lihassairaus.

Miten sitten vakuutat tallinpitäjille, että vähäsokerinen heinä on hevoseni elämän edellytys enkä voi syöttää sille mitä tahansa ja miksi heinäanalyysi on niin kamalan tärkeä? Miten saat tehtyä tallinpitäjille selväksi, että hyväkarvainen hevoseni saattaa vaatia extraloimitusta? Miten saat ratsastuksenopettajat ymmärtämään, että minun täytyy antaa hevoselleni usein pitkät ohjat ja välikävelyjä enkä voi vaatia siltä sen hetkiseen liikutusohjelmaan nähden huomattavasti kovempaa suoritusta? "Eihän hevonen edes hikoile vielä, näyttää sille helpolta! Vaadi enemmän!" Tämäkin puoli on kuultu Akselin diagnoosin alkuaikoina, kun olin vasta nostamassa pikkuhiljaa hevosen rasitustasoa ja etsimässä liikutuksen raameja.

Olen joutunut -ja joudun jatkossakin- pitämään tiukasti hevoseni puolia. Ei ole todellakaan sattumaa, että Akseli voi tällä hetkellä niin hyvin. Samalla haluan kiittää kaikkia niitä ihania ihmisiä, jotka ovat ymmärtäneet huoleni ja varovaisuuteni tai muutoin auttaneet minua matkallani. Esimerkiksi hyvät eläinlääkärit, ammattitaitoiset tallinpitäjät, mahtavat ratsastuksenopettajat kuin avuliaat kaverini. Kiitos!

Klinikkakäynnin jälkimainingit

Joskus tieto ei lisää tuskaa, vaikka yleensä siinä käy juuri toisinpäin. Sain jutella heti maanantaina Akselin tilanteesta ihmisen kanssa, joka on asiantuntija. Sen lisäksi, että sain aivan kaikkiin kysymyksiini vastaukset, hän oli ihana persoona. Tuskin hän tulee koskaan lukemaan tätä kirjoitustani, mutta haluaisin silti vielä sanoa extrakiitokset. Ehkä tämä keskustelu olisi pitänyt käydä jo paljon aiemmin.

Pääpointti on kuitenkin se, että jatkamme normaalia elämää ja treenejä huolimatta Akselin hieman seilaavasta ASAT-arvosta. Hevoseni on vastannut taudin mukaiseen hoitoon todella hyvällä hoitovasteella ja voin nauttia siitä. Mitään näin hyväksi havaittua hoitosuunnitelmaa ei kannata muuttaa. Akselin ASAT tulee todennäköisesti olemaan hevosen koko loppuelämän ajan "omissa viiterajoissaan" tämän sairauden seurauksena ja mikäli hevonen voi ja suorittaa hyvin, näin pienestä noususta ei kannata murehtia. Asiaa kannattaa murehtia vasta sitten, mikäli arvo nousee tuhansiin tai muihin veriarvoihin tulee häikkää. Tiedän jo kattavan seurannan perusteella, että millaiset hevoseni veriarvot ovat normaalitilanteessa. Minun pitäisi pikkuhiljaa alkaa luottamaan siihen, että huomaan sen Akselista jos tilanne veriarvojen osalta muuttuu radikaalimmin.

Vuosihuolto klinikalla

Akselilla oli "vuosihuolto" klinikalla ja samalla reissulla tsekattiin myös lihasarvot. Perusverikokeiden lisäksi päätin otattaa myös seleenin, sinkin ja kuparin määritykset. Sain perusverikokeiden tulokset seuraavana päivänä ja valitettavasti ASAT on noussut enemmän kuin aiemmin PSSM-diagnoosin jälkeen. Nousu ei ollut superhälyttävä tai akuutti, mutta nousu kuitenkin ja näin ollen huono suuntaus. Seleenin ym. määritysten tulokset tulevat vasta ensi viikolla.

Samalla tuli jälleen kristallin kirkkaasti selväksi, että tavallinen eläinlääkäri ei osaa sanoa tästä taudista ja sen aiheuttamista asioista yhtään mitään. Soittelin vielä saman päivän aikana isommalle klinikalle, jossa on erikoisosaajia. Heiltäkään asiaan vihkiytymättömät eläinlääkärit eivät uskaltaneet lähteä arvailemaan ja ottamaan asiaan kantaa, joten sinne on nyt jätetty soittopyyntö spesialistille. Toivottavasti hänellä on aikaa ja mielenkiintoa perehtyä Akselin tapaukseen.

Minulle on epäselvää, että mikä nousun taustalla voi olla. Minulla on toki käsitys siitä mikä ASAT on ja miten ja missä se vaikuttaa, mutta siitä minulla ei ole mitään faktaa, että mitkä kaikki seikat voivat vaikuttaa ko. arvon nousuun Akselin tapauksessa. On toki mahdollista, että Akselilla on ollut hyvin lievä lannehalvaus tai se on saanut ylipäätään lihasoireita jostain tapahtumasta, jolloin lihasvaurioista kertova CK on noussut ja samalla ASAT on paukkunut viiterajoista ylös. ASAT on kolmesta "lihasvaurioindikaattorista" hitaimmin laskeva.

Tällä hetkellä Akselin CK ja LDH ovat täysin normaalit, joten mikäli kyse on lihasvauriosta sen synnystä on jo hetki aikaa. Toisaalta taas diagnoosin jälkeen Akselilla on ollut ASAT aivan jatkuvasti viiterajojen ylärajalla tai jopa hitusen sen yli. Kiinnostavin kysymys onkin, että miksi.

Liikutukseen paluu

Imppari ei näyttänyt aiheuttavan meille juurikaan lisäharmia, joten Akselin liikutukseen paluu on sujunut aika hyvin. Kuitenkin ensimmäisellä käyntilenkillä Akseli tuntui erityisen huonolta ja hevonen kompuroi takajalkoihinsa kovasti. Takapää tuntui kaikkinensa jotenkin heikolta. Seuraavalla käyntilenkillä tilanne oli jo hitusen parempi, joskin kokeilemallani pienellä ravipätkällä hevonen tuntui selkään epäpuhtaalta. Kummallakin kerralla jalkauduin tsekkaamaan tilannetta, mutta mitään kummempaa ei näkynyt. Hevonen ei silti ollut missään nimessä normaalin tuntuinen. Pientä kompurointia jatkui oikeastaan koko sen ajan, kunnes rasitustaso alkoi huidella lähes normaaleissa lukemissa.

Nostin liikutusta hyvin varovasti ja aluksi lähinnä kävelimme, kunnes hevonen alkoi tuntua askelluksen suhteen omalta itseltään. Lepoviikon seurauksena Akseli oli hyvin menohaluinen, joten kuskilta kysyi hieman malttia pitää liikutus matalatempoisena. Kieltämättä houkutus tehdä sitä-tätä-tuota on älyttömän suuri, kun hevonen haluaisi kovasti mennä. Nyt olemme jo käyneet laukkailemassa maastossa kunnon pätkiä ja ai että, miten Akselilla ja minulla on ollut kivaa!

Kisasuunnitelmien peruuntumisen takia en pidä kiirettä rasitustason nostamisen suhteen. Otan rennosti ja pidän rasitustason vakaana. Katselen treenimatkan pidentämistä jossain vaiheessa, kun alkaa taas tehdä mieli edetä kohti tavoitteita. Meillä on koko talvi aikaa hölkötellä ja etsiä liikutuksen raameja. Akselilta on myös otettu uudet lihasarvot juuri ennen impparia ja niissä ei ollut mitään vikaa.

Verikoe meni putkeen

Niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin! Akseli se jaksaa yllättää. Kävin sunnuntaina yhteensä 13 km lenkin, josta 10 km tuli tehtyä 8,3 km/h keskituntinopeudella. Kyseessä oli raskain lenkki sitten Akselin sairausdiagnoosin ja tällä hetkellä se on myös isoin harppaus rasituksessa pykälää ylöspäin. Halusin otattaa verikokeen heti maanantaina, jotta näkisin lihasten todellisen tilanteen suoraan rasituksen jälkeen. Akseli uupui loppulenkistä jonkin verran, sillä loppuun tuli rutistettua pitkät laukkapätkät. Tämänkin takia minua jäi hieman mietityttämään, että mitähän sieltä verikokeista tällä kertaa löytyy. Minulle jäi epäilys, että rasituksen taso saattoi olla Akselille liikaa.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Akselin CK ja ASAT olivat kummatkin viiterajoissa!! Miten voi olla?! ASAT oli siis laskenut, joka on oikeastaan kaikista ihmeellisintä. Se on ollut jo pitkään lievästi koholla. En meinannut millään uskoa, että tulos raskaan lenkin jälkeen voisi olla näin uskomattoman hyvä. Teki mieli kysyä, että onkohan teillä nyt varmasti ollut oikean hevosen veri tutkittavana..? :D

Tämä tahtoo sanoa sen, että Akselin ruokinta ja liikutus näyttäisi olevan tällä hetkellä aika balanssissa! Olen hakenut ja muutellut ruokavaliota, etsinyt uusia lisäravinteita ja pähkäillyt proteiinin kanssa. Olen vähentänyt proteiinia jonkin verran, vaikka laskennallisesti voisin sitä hieman lisätäkin. Tällä hetkellä Akseli saa Saksasta tilaamaani lihasongelmaisille tarkoitettua kivennäistä (ihanan kallista, huom.) ja sen kaverina menee rehukalkki, B-vitamiiniliuos, HorseFlex magnesiumsitraatti ja Pharma Muscle ForcE (sis. E-vitamiini, seleeni, aminohapot, L-karnitiini). Tällä hetkellä syötän öljyä yhteensä 3 dl vuorokaudessa. Käyttämäni kivennäisen D-vitamiinipitoisuus jää hieman vajaaksi tai siihen rajoille, joten talvella täytyy myös antaa yksi D-vitamiinikuuri.

Kaikki tämä kulautetaan alas puurona, jota Akseli suostuu taas syömään ja itseasiassa tuntuu jopa pitävän siitä. Ainakin siitä päätellen, että hevonen suorastaan kerjää puurovatiaan liikutuksen jälkeen ja nuolee vadin tyhjäksi. Olen tehnyt puuron greenlinesta, pellavarouhepuristeesta ja valkuaisrehusta (Krafft Muskel). Racing Selected -rehua on vielä hieman jäljellä ja olen syöttämässä sitä pois. Aion lisäksi vaihtaa Krafft Muskelin soijarouheeseen. Soijarouheeseen vaihdan ihan säästösyistä, sillä lisäravinnelasku on nykyisellään jo melkoinen.

Syyskuun verikokeen jälkeen on taas helppo ja hyvä jatkaa harjoituksia! Minä yritän olla hyvillä mielin, vaikka toki aina löytyy enemmän tai vähemmän stressattavaa. Yritän hokea itselleni, että aika näyttää ja toimenpiteet aina sen mukaan, miltä tilanne vaikuttaa. En voi kuin yrittää parhaani.

Heinä-elokuun verikokeet

Verikokeet pelottavat minua joka ainoa kerta. Akseli on liikkunut jo aika reippaasti ja minulla on uusia suunnitelmia tulevaisuuden varalle, mutta niiden toteutumista ei voi koskaan tietää. Tiedän kuitenkin satavarmasti, että hevoseni ei oireile kohonneita lihasarvoja kovinkaan isosti, joten koen verikokeet supertärkeäksi mittariksi liikutusohjelmaa ajatellen.

Ulkopuoliset ihmiset sanovat, että he eivät ikinä uskoisi hevoseni sairastavan mitään lihassairautta. Se on kuulemma niin hyväkuntoisen näköinen ja omaa hienosti lihasmassaa. Sanoisin, että tämä kombinaatio on säännöllisen liikutuksen ja hyvän ruokavaliohoidon yhteistulos.

Kuva on alkukesästä.

Minulla oli tätä heinä-elokuun verikoetta ajatellen paha pelkokutina, että Akselin lihasarvot ovat saattaneet nousta. Hevonen on ollut normaalia tahmaisempi ratsastaa. Mahdollisia syitä moiseen käytökseen on oikeastaan kaksi; kuuma keli tai huonot lihasarvot. Ja luojan kiitos, syy oli ensimmäiseksi mainitussa! Akselin CK oli edelleen täydellisesti viiterajoissa ja ASAT totuttuun tapaan hyvin lievästi koholla. Treenit jatkuvat ja seuraavan kuukauden aikana yritämme taas saavuttaa uutta porrasta rasituskestävyydessä. Maasta se pienikin ponnistaa ja tähän perään liuta muita yhtä kuluneita sanontoja. ;)

Meillä on kaiken kaikkiaan mennyt ihan järjettömän hyvin. En osaa siltikään rentoutua kunnolla ja aivan liian usein tulee mietittyä koska alamäki alkaa. Lisäksi diagnosoitu sairaus sokaisee ja sitä alkaa näkemään joissain jutuissa oireita tästä sairaudesta, vaikka syitä oireisiin voisi -ja pitäisi- etsiä muualtakin. Putkinäkö on paha näkö.

Tähän loppuun sanon vielä sanasen Akselin syömisistä. Nirsoilu lähti jälleen käsistä lämpimien ilmojen palattua, eikä edes laitumelta poisottaminen vaikuttanut asiaan mitenkään. Tunnollinen hevosenomistaja ei tietenkään luovuta, vaan kuskaa nirsoilijan turvan eteen kaikkia sopivia rehuja löytääkseen sen maistuvimman. Akseli on tällä hetkellä syönyt jo kuukauden ajan mukisematta Racing Selected -rehua. Selected sisältää 5 % tärkkelystä ja 4,5 % sokeria. Uskomatonta, mutta öljy uppoaa tähän rehuun sekoitettuna! Yritän heti talven tultua palata takaisin Greenlinen pariin, mutta onnistumisprosentti jää nähtäväksi. Muutoinkin Akselin ruokavalio on vielä hiomisen alla ja yritän kovasti löytää parhaimmat tuotteet hevoseni hoitoon. Kirjoittelen näistä jutuista jossain vaiheessa lisää.

Ajatuksia toipumisprosessista ja vähän menneisyydestäkin

Olen ollut viimeisimpien verikokeiden jälkeen suorastaan taivaassa. Viime syksystä asti olen stressannut enemmän tai vähemmän jatkuvasti, sillä alussa en tiennyt mikä hevostani vaivaa ja myöhemmin tieto vain lisäsi tuskaa. Epätietoisuus ja epätoivossa eläminen on pidemmän päälle kovin kuluttavaa. Ja nyt, ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn, olen laukannut Akselin kanssa pitkin metsäpolkuja ja NAUTTINUT! En ole murehtinut, että onko jokainen laukkapätkä liian pitkä ja rasittava vai ei ja mahtavatko lihasarvot nousta. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen pystynyt nauttimaan hevoseni määrätietoisesta ja elämäniloisesta menosta! Meillä näyttää olevan tulevaisuus. Se ei todennäköisesti ole täysin sitä mitä ajattelin, mutta ainakin parempi kuin ei mitään.

Toistaiseksi Akseli on saanut sairauteensa parhaimman avun jokapäiväisestä, tasaisesta liikutuksesta ja öljyruokinnasta. Hevoseni luonteessa on myös tapahtunut iso muutos; siinä missä se saattoi vielä viime vuonna muistuttaa enemmän tätikuljetinta, on nykytilanne jotain muuta. Hevosessani on virtaa ja elämää!

Liikutuksen suhteen yritän ylläpitää hyvin tasaista rasitusta ja mikäli ohjelmaan kuuluu kevyempi päivä tai päiviä, ajan rasitusta alas 1-3 päivän ajan ja nostan taas yhtä hitaasti takaisin "kovimmalle tasolle". Enkä koskaan seisota hevosta rankemman treenin jälkeisinä päivinä! Olen toiminut näin jo ennen sairausdiagnoosia ja siinä saattaakin olla yksi syy, että miksi Akseli on pärjännyt niin hyvin. Olen yrittänyt panostaa liikutusohjelmaan ja sen järkevyyteen. Lisäksi en ole antanut Akselille koskaan varsinaista laidunlomaa, vaan olen järkeillyt tekemisemme olevan sen verran mielekästä ja rasituksen kannalta järkevää, että voin huoletta liikuttaa hevosen vaikka joka päivä. Olen aivan tietämättäni hoitanut Akselia niin sopivasti sairauteensa nähden mukaanlukien väkirehuttomuuden ja valkuaisen saannista huolehtimisen.

Pidin pääni myös silloin aikoinaan, kun Akseli tuli minulle jokseenkin surkeassa kunnossa. Kokeneet hevosihmiset sanoivat, että lihota se väkirehuilla ja sillä-tällä-tuolla-rehulla. Tällöin tutustuin ensimmäistä kertaa huolellisemmin hevosen ruokintaan ja ruoansulatuselimistöön ja totesin, että Akseli saa kuntoutua lähinnä vapaalla heinällä. Täydennykset ruokintaan päätin tehdä käytettävän heinän mukaan. Onneksi Akseli söi heinää erinomaisella ruokahalulla ja kuntoutumista tapahtui hitaasti, mutta varmasti! Myös liikutus pysyi aika pitkään kevyenä ja hevonen sai kehittää itselleen lihaksia kipeytymättä.

Periaatteessa näin jälkeenpäin ajateltuna on jopa mielenkiintoista, että PSSM-hevonen on pystynyt kasvattamaan niin hyvin lihasmassaa ja kuntoa. Todennäköisesti sairaus ei ole pahemmin vaivannut Akselia vielä vuonna 2012, mutta en voi olla miettimättä, että olisiko lihaskadon syynä ollutkin liikunnan- ja ruokinnanpuutteen sijasta ainakin osittain PSSM-oireilu tai jopa sairastettu lannehalvaus? Joka tapauksessa hevonen kuntoutui hienosti ja lihasarvotkin olivat hyvät vielä loppuvuodesta 2012.

Tammikuussa 2012.

Helmikuussa 2012.

Alkusyksyllä 2013.

Kesäkuussa 2014. Kuva M. Johansson.

Koen myös olevani etuoikeutetussa asemassa siinä suhteessa, että hevoseni on reagoinut hoitoihin näin hyvin. Viime viikon klinikkakäynnillä sen kertainen eläinlääkärimme sanoi, että hänen uralleen on sattunut yksi toinenkin samasta sairaudesta kärsivä hevonen. Valitettavasti kyseinen hevonen ei vastannut hoitoihin lainkaan ja sen kohtalo oli hieman surullisempi tarina. Tunsin haikeutta, mutta samalla olin niin kiitollinen Akselin nykyisestä tilanteesta.

Toiset on luotuja kulkemaan!

Akseli kävi tänään klinikalla raspauksessa, joten päätin hoitaa siinä samalla kesäkuun verikokeet pois alta. Pidin näitä tulevia verikokeita 3. tärkeimpinä kaikista. Tärkein verikoe on ollut se, jossa lihasarvojen epänormaali nousu löytyi. Toiseksi tärkeimmät olivat ne kokeet, joissa nähtiin positiivinen hoitoon reagoiminen ja lihasarvojen laskusuunta. Tämänpäiväiset kokeet olivat kolmanneksi tärkeimmät, sillä Akselin liikutus on ollut jo rasittavampaa ja tämän hetkinen taso kelpaisi minulle jatkoa ajatellen täydellisesti! Voitte uskoa, että hermoilin tätä päivää kovasti etukäteen.

Klinikan pihalla hiljainen hetki tuloksia odotellessa.

Näin jo eläinlääkärin ilmeestä, että positiivisia uutisia oli tulossa. Mutta kuinka positiivisia, se löi minutkin ällikällä! ASAT oli 428 (yläraja 660) ja CK 132 (yläraja 380)!!! Eläinlääkärin mukaan moiset arvot olisivat ihanteelliset ihan mille hevoselle tahansa. Kahtena edellisenä päivänä ennen klinikkakäyntiä en ollut säästellyt Akselia yhtään, vaan päätin mennä ennemminkin nykyisen liikutuksen ylärajoilla. Lauantaina kävin 2 tunnin raskaamman umpimaastorämpimisen ja sunnuntaina tein omatoimisesti ratsastustuntiemme vertaisen treenin. Ja palkinnoksi sain tänään maanantaina noin hienot lihasarvot! Tiskillä sain vielä hihkuttua onnesta, mutta klinikan pihalla jännitys purkautui ja oli pakko tirauttaa taas vaihteeksi pari kyyneltä.

Näiden verikokeiden myötä hevoseni liikunnansietokyky on sillä tasolla, joka riittää minulle ja minun käyttööni. En kaipaa mitään muuta. Jos voimme jatkaa tästä kohti täysipainoisia kouluratsastustunteja sekä seuraluokan kouluratsastus- ja matkaratsastuskisoja, niin olisin vain entistäkin kiitollisempi kaikesta. Mikään pakko moiseen ei ole ja hyväksyn hevoseni tällaisenaan kaikkine rajoitteineen sekä hoitoineen. Saan jo nyt tehdä hevoseni kanssa sitä mistä nautin eniten; pitkistä maastoista ja metsälenkeistä, sekä omaa ratsastustani kehittäen ratsastustunneilla.

Tässä vielä tunnelmia lauantaiselta rämpimislenkiltä. :)

Toukokuun verikokeet

Olemme selvinneet jälleen voittajana kohti kesää! Ilokseni voin kertoa, että Akselin lihasarvot ovat pysyneet edelleen riittävän hyvinä. CK on täysin normaali ja hyvin viiterajojen sisällä. Valitettavasti ASAT on noussut huhtikuun kokeisiin verrattuna aavistuksen, mutta en suostu olemaan asiasta vielä huolissani. Nousu oli prosentuaalisesti niin pieni. CK on minulle kaikista tärkein arvo, sillä sen perusteella voidaan päätellä meneillään oleva akuutti lihasvaurio (jota ei tässä tapauksessa ole).

ASAT on siis edelleen lievästi koholla, kuten huhtikuussakin. Konsultoin jo huhtikuussa Akselia hoitanutta klinikkaa ASATin suhteen ja heidän mukaansa se voi Akselilla jopa jäädä lievästi koholle. Aika näyttää. Annan itselleni luvan huolestua enemmän vasta siinä vaiheessa, mikäli ASAT jatkaa hiljaista kipuamistaan ylöspäin. Lueskelin myös joltain yhdysvaltalaiselta eläinlääkintäsivustolta, että rasvaruokinta saattaa nostaa ASAT-arvoa.

Lisään taas liikuntaa ja toivon, että näin hieno tilanne jatkuu. Ihaninta oli olla väärässä sen suhteen, että olisin oikeasti joutunut Akselin kanssa vain käyntilenkeille kesäkuuhun asti. Akseli on toistaiseksi toipunut kohonneista lihasarvoistaan huomattavasti nopeammin ja kestänyt liikuntaa paremmin kuin oletin. Tulevaisuus voi olla ihan mitä tahansa taivaan ja helvetin väliltä, mutta sitäkin suuremmalla syyllä nautin kaikista pienistä onnen- ja toivonmurusista. Parasta on toki seurata omaa hyvävointista ja elämäniloista sekä kovin terveen oloista hevostaan!

Pidennän pisimpiä käyntilenkkejämme kahteen tuntiin (ihanaa!!) ja otan lyhyemmille lenkeille mukaan lisää laukkapätkiä. Lisäksi kasvatan laukan osuutta ratsastustunneilla ja otan mukaan pienet pätkät ravityöskentelyä. Meillä on aivan ihana ratsastuksenopettaja, joka osaa ottaa hienosti huomioon hevoseni rajoitteet ja kannustaa eteenpäin. Arastelen kuitenkin ravityöskentelyn aloittamista, sillä ravin sanotaan olevan lannehalvaushevosille pahinta. Esimerkiksi Englannissa lannehalvauksiin taipuvaisten laukkahevosten kanssa ei välttämättä oteta ravia lainkaan tai sitä vältellään viimeiseen asti. Toisaalta sekin on varmasti hevoskohtaista, että mikä askellaji on millekin hevoselle luonnollisinta ja mikä taas vaikeampaa ja raskaampaa.

Akselista osaan jo sanoa sen verran, että hevoseni vertyy laukan jälkeen huomattavasti paremmin raviin. Huomasin asian viime syksynä ja sen jälkeen olen pyrkinyt tekemään alkuverryttelyt käynnissä ja laukassa, ja vasta sen jälkeen ottanut ravia. Jatkan samalla linjalla.

Onnenkyyneleet

Niitä minä pyyhin keskellä kauppaa, kun ihana eläinlääkärimme soitti Akselin kontrolliverikokeiden tulokset. CK on laskenut erittäin hyvin viiterajojen keskelle ja ASAT on siinä hilkulla viiterajojen yläpuolella, mutta todellakin ihan viiterajan tuntumassa. Kaikkien muidenkin veriarvojen mukaan hevoseni voi hyvin! Kyllä se on siltä tuntunutkin, sillä Akseli on ollut niin täynnä elämää.

Näiden tulosten myötä Akseli on periaatteessa selvittänyt kaksiosaisesta taistelustaan ensimmäisen osan jopa etuajassa ja vastannut hoitoon erinomaisesti. Viime aikoina en ole edes ottanut pelkkää käyntiä, vaan myös pikkupätkiä laukkaa pari kertaa viikossa. Pari päivää ennen verikokeita olimme myös käyneet vähän pidemmän ja raskaamman noin 9 km käyntilenkin eikä se nostanut CK-arvoa lainkaan! Mahtavaa.

Näin hienot tulokset tarkoittavat sitä, että lähden nostamaan Akselin liikutusta kohti normaalimpaa erittäin maltillisesti ja hitaasti. Aion seuraavan kuukauden aikana jatkaa edelleen käyntipainotteista liikuntaa, mutta lisätä käyntilenkkien kestoa ja pitää pikkupätkät laukkaa lyhyempien lenkkien ohjelmassa. Matkaratsastushevosten valmennusajatuksista tuttu kulmakivi pätee tässäkin; vauhtia ja kestoa ei voi lisätä yhtä aikaa. Yhtä tärkeässä roolissa on kontrolliverikokeiden ottaminen, jotta en missään vaiheessa tulisi ylittäneeksi liikutuksen sietorajaa.

Nyt vasta pääsen tutkimuksissa alkuun, että millaista liikuntaa hevoseni tulee kestämään ja millaista ei. Ensimmäinen projekti oli saada lihasarvot laskemaan viiterajoihin, jotta ruokavaliohoidon ja liikutusohjelman tehoa voisi arvioida sekä saada hevonen tautinsa suhteen vakaammaksi. Huomisesta alkaen lisään Akselin ruokavalioon ALCARia tupla-annostuksella eli 20 g / vrk. Toivon, että ALCAR tulisi vielä auttamaan hevostani ja sen avulla liikutuksen rasittavuutta pystyisi entisestään lisäämään ilman lihasarvojen nousua.

En todellakaan voi vielä huokaista helpotuksesta, mutta suunta on lupaava ja onnenkyyneleet olivat hyvin aiheelliset. :) Olen kovasti miettinyt, että millaisen Akselin voisin vielä pitää. Mitä hevoseni pitäisi kestää? En ole osannut vastata itselleni, vielä. Ehkä aika näyttää, että kuinka meille käy ja miten elämä tulee kuljettamaan.