Akselin kuulumisia

Otatutan uudet lihasarvot Akselilta vasta muutaman viikon päästä, joten ajattelin kertoa etukäteen yleisiä kuulumisia. Olemme ottaneet tietyllä tapaa uuden askeleen eteenpäin, sillä olimme hiljattain koko viikonlopun kurssilla. Kuljetin hevosen takaisin kotitallille molempina päivinä osittain pelkästään jo testimielessä, toisekseen en halunnut hevoselle vieraan paikan stressiä. Akseli on onneksi aika lungi kaveri ja osaa rentoutua kanssani, joten kaikki sujui kuin vanhalta tekijältä eli todella hyvin. Kuljetus ja ratsastustunnit eivät tuntuneet vaikuttavan hevoseeni mitenkään, vaan Akseli oli ihan yhtä reipas, rento ja letkeä kuin ennen kurssiakin. Huippua! Minulle tämä oli henkisellä tasolla eräänlainen voitto, sillä olen pelännyt, että en pysty reissaamaan ja kuljettamaan Akselia esimerkiksi valmennuksiin. Kaikenlainen stressi, kuljetus, rutiineista poikkeaminen ja niin edelleen saattaa toimia oireilulle altistavana tekijänä. Hevosensa rajat on kuitenkin rohkeasti etsittävä ja koettava, mikäli mielii elää normaalia elämää.

Olen törmännyt viime aikoina siihen olettamukseen, että PSSM-sairaat hevoset eivät oireile ja ne ovat suorastaan käyttöhevosia, koska liikutus kuuluu hoitosuunnitelmaan. Mieleni tekisi nauraa, jos ei itkettäisi niin paljon?! En tiedä, että mistä tällainen olettamus on lähtöisin. Minunkin hevoseni on ollut näennäisesti oireeton eikä minkään osattu epäillä olevan vialla, mutta kappas kun tuli tsekattua lihasarvot. Akselin lihasarvot ovat olleet pahimmillaan lannehalvauslukemissa, vaikka hevonen onkin suorittanut treenejä. En voi edes kuvitella, kuinka paha olo hevosellani on tällöin ollut. Ja ne kaikki kerrat, kun hevoseni on tuntunut laiskalta... :( Ajatus sattuu kovasti sydämeeni. Kunpa olisin tiennyt paremmin! Hevonen saattaa näyttää ulospäin pahempia oireita vasta silloin, kun tilanne on jo oikeasti hyvin vakava.

Elämä kroonisesti sairaan hevosen kanssa ei ole kivaa eikä helppoa puhumattakaan, että se olisi stressivapaata harrastamista. Mitä enemmän opin sairaudesta, sitä stressaavammaksi minulle on muuttunut olosuhteiden, ruokinnan, liikutuksen ja niin edelleen kuntoon hoitaminen. Tieto lisää ymmärrystä siitä, että miten mikäkin asia vaikuttaa mihinkin.

Tätä tautia ei pidä demonisoida, mutta tosiasiat tulee silti pitää mielessä. Osa hevosista pärjää tämän taudin kanssa paremmin ja osa huonommin, eikä sille voi mitään. Jokainen meistä toki haluaisi, että oma hevonen kuuluisi tuohon ensimmäiseen ryhmään. Nimensä mukaisesti kyseessä on kuitenkin krooninen rasitusperäinen lannehalvaus ja mikäli hevonen on levossa tai vähäisessä rasituksessa, oireita ei välttämättä ilmaannu tai ne ovat pienempiä.

"PSSM:n periytyvyys selittää sen yleisyyttä tietyissä hevosroduissa, kuten esimerkiksi quarter-hevosissa. Mutaation leviäminen jälkeläisiin voi johtua osittain siitä, että hevosenomistajilla oli aikoinaan tapana laittaa siitokseen kilpailuun kelpaamattomia lihasongelmista kärsiviä hevosia. Myös siitoshevosten alhainen rasitustaso, hyvät talliolosuhteet ja säännölliset rutiinit voivat pitää oireet piilossa, jolloin osa siitoshevosista voi toimia piilevinä kantajina."

Hannu Kirstinän tutkimus Lannehalvaussyndrooma s. 47