Klinikan pihalla hiljainen hetki tuloksia odotellessa. |
Näin jo eläinlääkärin ilmeestä, että positiivisia uutisia oli tulossa. Mutta kuinka positiivisia, se löi minutkin ällikällä! ASAT oli 428 (yläraja 660) ja CK 132 (yläraja 380)!!! Eläinlääkärin mukaan moiset arvot olisivat ihanteelliset ihan mille hevoselle tahansa. Kahtena edellisenä päivänä ennen klinikkakäyntiä en ollut säästellyt Akselia yhtään, vaan päätin mennä ennemminkin nykyisen liikutuksen ylärajoilla. Lauantaina kävin 2 tunnin raskaamman umpimaastorämpimisen ja sunnuntaina tein omatoimisesti ratsastustuntiemme vertaisen treenin. Ja palkinnoksi sain tänään maanantaina noin hienot lihasarvot! Tiskillä sain vielä hihkuttua onnesta, mutta klinikan pihalla jännitys purkautui ja oli pakko tirauttaa taas vaihteeksi pari kyyneltä.
Näiden verikokeiden myötä hevoseni liikunnansietokyky on sillä tasolla, joka riittää minulle ja minun käyttööni. En kaipaa mitään muuta. Jos voimme jatkaa tästä kohti täysipainoisia kouluratsastustunteja sekä seuraluokan kouluratsastus- ja matkaratsastuskisoja, niin olisin vain entistäkin kiitollisempi kaikesta. Mikään pakko moiseen ei ole ja hyväksyn hevoseni tällaisenaan kaikkine rajoitteineen sekä hoitoineen. Saan jo nyt tehdä hevoseni kanssa sitä mistä nautin eniten; pitkistä maastoista ja metsälenkeistä, sekä omaa ratsastustani kehittäen ratsastustunneilla.
Tässä vielä tunnelmia lauantaiselta rämpimislenkiltä. :) |
Onnea aivan valtavasti! Voi vitsit, kun sitä voikin tulla hyvä mieli toisen hyvistä uutisista. :D \o/ Ja kuinka ylpeä voit olla itsestäsi, kun olet pitänyt hevosestasi huolta niin esimerkillisesti. Tätä varten harrastehevosilla on ihmiset.
VastaaPoistaAnutus, kiitos!! Tämä on ihan uskomatonta ja toivon kovasti, että saavutettu taso myös pysyykin näin hyvänä tulevaisuudessa.
Poista