Ajatuksia toipumisprosessista ja vähän menneisyydestäkin

Olen ollut viimeisimpien verikokeiden jälkeen suorastaan taivaassa. Viime syksystä asti olen stressannut enemmän tai vähemmän jatkuvasti, sillä alussa en tiennyt mikä hevostani vaivaa ja myöhemmin tieto vain lisäsi tuskaa. Epätietoisuus ja epätoivossa eläminen on pidemmän päälle kovin kuluttavaa. Ja nyt, ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn, olen laukannut Akselin kanssa pitkin metsäpolkuja ja NAUTTINUT! En ole murehtinut, että onko jokainen laukkapätkä liian pitkä ja rasittava vai ei ja mahtavatko lihasarvot nousta. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen pystynyt nauttimaan hevoseni määrätietoisesta ja elämäniloisesta menosta! Meillä näyttää olevan tulevaisuus. Se ei todennäköisesti ole täysin sitä mitä ajattelin, mutta ainakin parempi kuin ei mitään.

Toistaiseksi Akseli on saanut sairauteensa parhaimman avun jokapäiväisestä, tasaisesta liikutuksesta ja öljyruokinnasta. Hevoseni luonteessa on myös tapahtunut iso muutos; siinä missä se saattoi vielä viime vuonna muistuttaa enemmän tätikuljetinta, on nykytilanne jotain muuta. Hevosessani on virtaa ja elämää!

Liikutuksen suhteen yritän ylläpitää hyvin tasaista rasitusta ja mikäli ohjelmaan kuuluu kevyempi päivä tai päiviä, ajan rasitusta alas 1-3 päivän ajan ja nostan taas yhtä hitaasti takaisin "kovimmalle tasolle". Enkä koskaan seisota hevosta rankemman treenin jälkeisinä päivinä! Olen toiminut näin jo ennen sairausdiagnoosia ja siinä saattaakin olla yksi syy, että miksi Akseli on pärjännyt niin hyvin. Olen yrittänyt panostaa liikutusohjelmaan ja sen järkevyyteen. Lisäksi en ole antanut Akselille koskaan varsinaista laidunlomaa, vaan olen järkeillyt tekemisemme olevan sen verran mielekästä ja rasituksen kannalta järkevää, että voin huoletta liikuttaa hevosen vaikka joka päivä. Olen aivan tietämättäni hoitanut Akselia niin sopivasti sairauteensa nähden mukaanlukien väkirehuttomuuden ja valkuaisen saannista huolehtimisen.

Pidin pääni myös silloin aikoinaan, kun Akseli tuli minulle jokseenkin surkeassa kunnossa. Kokeneet hevosihmiset sanoivat, että lihota se väkirehuilla ja sillä-tällä-tuolla-rehulla. Tällöin tutustuin ensimmäistä kertaa huolellisemmin hevosen ruokintaan ja ruoansulatuselimistöön ja totesin, että Akseli saa kuntoutua lähinnä vapaalla heinällä. Täydennykset ruokintaan päätin tehdä käytettävän heinän mukaan. Onneksi Akseli söi heinää erinomaisella ruokahalulla ja kuntoutumista tapahtui hitaasti, mutta varmasti! Myös liikutus pysyi aika pitkään kevyenä ja hevonen sai kehittää itselleen lihaksia kipeytymättä.

Periaatteessa näin jälkeenpäin ajateltuna on jopa mielenkiintoista, että PSSM-hevonen on pystynyt kasvattamaan niin hyvin lihasmassaa ja kuntoa. Todennäköisesti sairaus ei ole pahemmin vaivannut Akselia vielä vuonna 2012, mutta en voi olla miettimättä, että olisiko lihaskadon syynä ollutkin liikunnan- ja ruokinnanpuutteen sijasta ainakin osittain PSSM-oireilu tai jopa sairastettu lannehalvaus? Joka tapauksessa hevonen kuntoutui hienosti ja lihasarvotkin olivat hyvät vielä loppuvuodesta 2012.

Tammikuussa 2012.

Helmikuussa 2012.

Alkusyksyllä 2013.

Kesäkuussa 2014. Kuva M. Johansson.

Koen myös olevani etuoikeutetussa asemassa siinä suhteessa, että hevoseni on reagoinut hoitoihin näin hyvin. Viime viikon klinikkakäynnillä sen kertainen eläinlääkärimme sanoi, että hänen uralleen on sattunut yksi toinenkin samasta sairaudesta kärsivä hevonen. Valitettavasti kyseinen hevonen ei vastannut hoitoihin lainkaan ja sen kohtalo oli hieman surullisempi tarina. Tunsin haikeutta, mutta samalla olin niin kiitollinen Akselin nykyisestä tilanteesta.