Akseli
8.7.2006 - 2.4.2015
"Taatusti hän kuulee.
Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa.
Ehkä hän on nyt onnellinen,
ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan jäädä elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita, vain läpikulkumatkalla.
Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut.
Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta saadakseen kaiken kuntoon.
He hoitavat hommansa tosi nopeasti.
Jotkut vain ikään kuin käväisevät elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.
Hän opetti sinulle varmasti jotakin.
Ehkä hän opetti sinua rakastamaan. Antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa sinulle.
Hän opetti sinulle paljon, ja sitten hän lähti.
Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään.
Hän antoi antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,
mutta häneltä saamasi lahjan,
sinä saat pitää ikuisesti."
(kirjasta Lahja, Danielle Steel)
Akselin hoitaminen alkoi käydä liian raskaaksi ja sitovaksi. Jaksoin liikuttaa hevosta tunnollisesti yli vuoden joka ainoa päivä, mutta en voinut enää kuvitella jatkavani seuraavaa kahtakymmentä vuotta samalla tavalla. Minulla ei ollut enää mitään muuta. Pelkäsin myös jatkuvasti, että Akselilla on huono olla. Säikkyminen, lihasten jännittyminen, kohollaan oleva ASAT ja muu vastaava raastoi mieltäni. Kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen en voinut olla miettimättä, että sattuuko Akseliin. Onko minun hevosellani hyvä olla?
"Horses don't fear death, they fear pain."
Lopulta sain ammennettua voimia viimeisen palveluksen tekemiseen rakkaalle ystävälleni. Viimeisinä päivinä istuin iltaan asti tarhassa ja Akseli nuoli kyyneleeni pois. Akseli ei väistynyt viereltäni hetkeksikään. Ei, vaikka kaikki hevoskaverit vietiin sisään. Sellainen oli minun Akselini. Suhde hevoseen voi olla parhaimmillaan jotain niin hienoa, että ei siihen ole sanoja. Tämän rakkauden hinta on yhtä suuri suru.
Akselin viimeinen päivä oli kaunis, teimme kivoja asioita, herkkuja sai syödä niin paljon kuin jaksoi ja loppu tuli kertalaukauksella, ilman kipua tai pelkoa. Akselin paras hevosystävä seisoi lähellä loppuun asti, kuten minäkin.
En usko kuoleman lopullisuuteen. Akseli odottaa minua.
Voih, niin raskas juttu. Olen todella todella pahoillani ja otan osaa suruusi.
VastaaPoistaKiitos Bessie.
PoistaRakkautta on päästää irti, kun aika on. Voimia ja jaksamista sinulle! <3
VastaaPoistat. anutus
Kiitos. Voimia todella tarvitaan.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTuli aika raskaiden päätösten, saattaa Akseli huomaan enkelten.
VastaaPoistaEnää ei ole rakas ystäväsi lähelläsi, mutta sydämessäsi hän elää ikuisesti..
Useasti ihmettelin ja sinua ihailin, miten jaksat hoitaa aina Akselia
niin hyvin, ottaa asioista selvää ja mistä ammensit kaiken sen voimasi. Usein mietin, mietin, miten oikein jaksat kaiken aamusta iltamyöhään. Akseli varmasti antoi sinulle varmasti niin paljon takaisin. Rakkauttanne oli aina niin ihana katsoa. Uskalsit myös kuulla hevostasi ja käytit sydäntäsi. Sinulla oli myös rohkeutta kulkea vastavirtaan rakastaen Akselia ja siitä olen todella ylpeä ja uskon, että Akseli rakasti sinua juuri sen tähden niin paljon. Loitte yhdessä upean suhteen toistenne kanssa.
Rakkautta on päästää irti, ja niin kovasti kuin luopuminen koskettaakin ja tekee kipeää, sen aika vaan on joskus. Ihminen ei voi antaa enempää kuin on mahdollista ja tätä tautia sairastavaa hevosta ei pysty parantamaan, vain oireita helpottamaan. Kiitokset, että olet jaksanut pitää tätä blogia! Uskon myös, että osasit sisimmässäsi kuunnella, että sattuuko Akseliin. Akselilla oli elämänsä aikana aina jokin ihan oikea syy eri reagoimisiin.
Voimia ja haleja Sinulle! <3
<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko, joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso hauallain itkien;
en ole siellä - kuollut en.
<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
Kirjoitit niin kauniisti. :'( Sanoistasi oli kovasti lohtua, vaikka tuntuu ettei mikään oikein pystykään auttamaan. Tiedän, että tein ja yritin kaikkeni enkä olisi voinut tehdä Akselin hyväksi enää yhtään enempää, joten sinänsä jossiteltavaa ei jäänyt lainkaan. Ilman tätä seikkaa en tiedä jaksaisinko.
PoistaItku tuli kun luin, pelkään että meillä on sama tilanne edessä, haleja sinne <3 terveisin Ulla
VastaaPoistaVoi Ulla, kovasti voimia sinnekin. Nämä päätökset toisen elämästä ja kuolemasta ovat niin vaikeita ja kipeitä, mutta niitä on vain joskus tehtävä. Ihminen joka kykenee päästämään irti oman kipunsa hinnalla, on rohkea. Suuren rakkauden hinta on yhtä suuri suru.
PoistaVasta äsken kävin lukemassa toista blogiasi ja tulin sitä kautta tänne. Olen niin pahoillani! :( Mutta toisaalta ymmärrän erittäin hyvin sen, miten olet päätynyt tähän ratkaisuun. Itse väsyin myös Taavin kanssa aivan totaalisesti. Enkä olisi sinun tilanteessasi edes noin kauaa. Olen monesti miettinyt, miten olet niin reipas ja jaksavainen tuon sairauden kanssa, vaikka se varmasti vei kaiken liikenevän energian ja ajan mitä sinulla oli.
VastaaPoistaOsanottoni suureen suruun ja voimia tulevaan. Kyllä kaikki aikanaan helpottaa.
Kiitos. Yritän kovasti uskoa, että vielä joskus pystyn olemaan itkemättä muistojen, valokuvien, tavaroiden ja kaiken yhteisen historian keskellä. Vaikka minulle ei jäänyt jossiteltavaa, se ei poistanut tätä kipua, surua ja pohjatonta ikävää. :'(
PoistaKyyneleet valuvat. Samaistuin vahvasti sinun ja Akselin tarinaan. Jouduin päästämään elämäni hevosen maaliskuussa taivaslaitumille kroonisten vatsaongelmien vuoksi. Edelleen sattuu käsittämättömästi, surun syvyyttä ei voi käsittää.
VastaaPoistaBlogisi löytyi, kun aloin etsimään selitystä uuden hevoseni selittämättömään hikoiluun. Muitakin oireita ymmärsin luettuani tekstiäsi. Minun on otettava eläinlääkäriini heti huomenna yhteyttä. Toivon hartaasti että oireille löytyy joku muu selitys.
Kuulostaa varmaan kornilta, mutta tunnen sielunsisaruutta kanssasi. Sinun ja hevosesi välinen suhde avautuu tekstistäsi niin samankaltaisena kuin omani oli edesmenneen hevoseni kanssa. Se oli syvää ystävyyttä ja kumppanuutta, suurta rakkautta ja sielujen yhteyttä. Hevoseni opetti minulle viiden yhteisen vuotemme aikana paljon, minusta itsestäni, hevosista ja keskinäisestä vuorovaikutuksesta. - Kirsi
Kiitos Kirsi. Kaksi päivää sitten menetyksestäni tuli kuluneeksi 7 kk ja suru Akselista on edelleen kovin pohjatonta ja syvää. En enää itke joka päivä tai välttämättä viikkokaan, mutta kun ikävä iskee se ei tunnu helpottaneen yhtään. Akseli oli minulle jotain täysin ainutlaatuista ja suhde hevoseeni oli juuri sellainen kuten omasi kuvailit. Sen ymmärtää vain ihminen, joka on kokenut itse saman.
PoistaToivottavasti uudelta hevoseltasi ei paljastu mitään kroonista sairautta. Pidän teille peukut pystyssä! Kannattaa myös muistaa, että PSSM-diagnoosikaan ei ole kuolemantuomio ja hevonen voi pärjäillä tautinsa kanssa sopivalla hoidolla.