maanantai 30. kesäkuuta 2014

Laiduntauko

Akselille on viime päivinä maistunut lisäruoka huomattavasti paremmin, kun keksin tehdä vain aavistuksen turvotetun greenline-melassileikeseoksen ja lisätä annokseen enemmän suolaa. Syystä tai toisesta tuolla reseptillä lisäpöperöt alkoivat maistua.

Akseli joutui kuitenkin aloittamaan laiduntauon. Hevoselleni ilmaantui hyvin lieviä kaviokuumeoireita ja näin ollen laiduntauko alkoi asap. Akseli on ollut vain osapäiväisesti niukalla laitumella, mutta sekin näyttäisi olevan liikaa. Aiempina vuosina Akseli on kestänyt laiduntamisen ihan hyvin, myös kokopäiväisesti.

Laitumelta poisottamisen jälkeen kaikki oireet katosivat vuorokauden kuluessa, mutta seuraan tietenkin tilannetta haukkana.



3 kommenttia:

  1. Oma hevoseni sai pssm-diagnoosin viime syksynä 3 kk kestäneen laidunkauden päätteeksi (sai lannehalvauskohtauksen). Aiempina vuosina oli laitumella max 3 viikkoa, joten epäilen pitkän laidunkauden aktivoineen oireet. Tänä kesänä testattiin laiduntamista ja jo 2 viikon jälkeen oli niin "jumissa", että vihreälle ei tämä kaveri tule enää menemään. Oireet helpotti 2 päivän kuluttua kun otettiin laitumelta pois. Kiitos blogistasi, täältähän löytyy paljon tietoa sairaudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tuntunut vähän siltä, että diagnoosin jälkeen en uskalla enää laittaa hevostani kuin osapäiväisesti laitumelle - jos sitäkään. Aiemmin Akseli on kestänyt laidunnuksen oikein hyvin, mutta oireiden (lihasarvojen nousun) aktivoitumisen jälkeen tilanne näyttää muuttuneen. Harmi sinänsä, mutta ehdottomasti kannattaa ajatella hevosensa parasta. Jäykistyikö oma hevosesi ihan silmissä laidunnuksen aikana ja ilmaantuiko sille mitään muita oireita?

      Ja kiitos, on ihana kuulla, että blogistani on hyötyä. :)

      Poista
  2. Ensin alkoi kerätä kaasua ja vatsa meni löysälle, pari päivää tämän jälkeen jäykistyi ihan yhden päivän aikana.

    VastaaPoista

Hei lukijani! Saan kaikista kommenteista ilmoituksen sähköpostiini, joten vastaan myös vanhempien kirjoitusten kommentointiin.