torstai 5. helmikuuta 2015

Roskaruoan kirous

Hevoseni on kieltäytynyt sitkeästi syömästä muita ruokiaan kuin heinää jo yli parin viikon ajan. Akseli lopetti puurojensa syömisen oikeastaan kuin seinään, yhtenä päivänä ei enää iltaruoka uponnut ja se siitä. Aamuruoka maistui vielä jonkin aikaa, mutta lopulta sekin putosi pois kuvioista. Olen tuskastellut vastaavan nirsoilun kanssa viimeksi kesällä. Mikään (paitsi kaikki epäterveellinen ja terveydelle vaarallinen) ruoka ei maistu niin hyvältä, että sen eteen voisi kiivetä vaikka takapuoli edellä puuhun. Akseli kyllä söisi kauraa ja kaikkea muuta moskaa, joka ei tämän herran terveyttä edistä millään tavalla. Omat vähätärkkelyksiset ja -sokeriset ruoat ovatkin sitten jo ihan toiselta planeetalta maistuvuudeltaan. Onko tässä nyt kyseessä "roskaruoan kirous"? :)

Ilman Akselin sairautta olisi se ja sama söisikö hevoseni lisäruokia vai ei, sillä voisin ihan hyvin pitää hevosen pelkällä heinäruokinnalla kuten olen aiemmin pitänytkin. Akselin sairaudesta johtuen hevosen olisi kuitenkin tärkeää syödä lisäruokansa ja sitä kautta lisäravinteensa. Kaiken lisäksi olin löytänyt erittäin hyvän lisäravinteen, joka on selkeästi auttanut Akselia. Turhauttaa, että sekin löytö valui nirsoilun myötä täysin hukkaan.

Olen tällä hetkellä työstämässä kattavaa vertailua erilaisista PSSM-hevosille sopivista rehuista. Kieltämättä tämä Akselin nirsoiluinnostus toimi kirjoituksen inspiroijana. PSSM-hevosille sopivia rehuja on olemassa yllättävän monta vaihtoehtoa, joita ei heti tulisi ajatelleeksi. Yksinkertainen on kaunista, mutta varsinkin nirson hevosen kanssa suurempi valikoima saattaa olla hyvä juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei lukijani! Saan kaikista kommenteista ilmoituksen sähköpostiini, joten vastaan myös vanhempien kirjoitusten kommentointiin.