Sairaan hevosen kanssa harrastaminen

Tänään oli niitä päiviä, kun teki kovasti mieli omistaa terve hevonen. Kun hevonen säikkyy kaikkea ja kaikkia, etenee poispäin tallilta kuin täi tervassa, pohkeen käytöstä on välillä kuin sähköiskun saanut ja kotiinpäin pitää stressihöyrytä, niin sitä miettii mitä järkeä on harrastaa sairaan hevosen kanssa. On ikävää miettiä, mikä hevosta tällaisina päivinä vaivaa. Ovatko lihakset kipeät? Sattuuko johonkin? Miksi hevonen on niin hermostunut?

Tänään oli sentään kaunis ilma.

Akselilta on tutkittu klinikoilla oikeastaan kaikki mahdollinen eikä hevoseltani ole löytynyt muuta fyysistä vikaa kuin lihassairaus. Sinänsä säpsyily ja pelkotilat kuuluvat PSSM-oireisiin eivätkä ne ole mitenkään tavattomia. Toisaalta hevoseni on jälleen hyvässä kunnossa ja tunnetusti hyvä kunto saattaa tuoda mukanaan nk. pöllövirtaa. Silti sitä miettii, onko tällainen käytös normaalia vai kipukäytöstä. Kunpa hevoseni osaisi puhua.

Yleensä meillä on hyviä päiviä, mutta joskus joukkoon mahtuu näitä huonompia. Sujumattomat päivät ovat erityisen raskaita minulle, sillä en missään nimessä haluaisi tuottaa hevoselleni huonoa oloa tai kipua. Siinä missä terveen hevosen omistaja voi jättää huonoina päivinä liikutuksen vaikka sikseen, minun on pakko tehdä hevoseni kanssa edes jotain. Edes keveysti, mutta kuitenkin jotain. Enkä voi olla koskaan varma, mistä huonot päivät johtuvat. Se on stressaavaa, sillä en osaa olla murehtimatta syytä niihin.

"Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan."