torstai 21. huhtikuuta 2016

Vastuunkantaminen sairaasta hevosesta

Omistaja voi tehdä yllättävän paljon oman PSSM-hevosensa hyvinvoinnin eteen. Jotkut hevoset eivät kuitenkaan toivu minkäänlaiseen käyttöön parhaimmastakaan hoidosta huolimatta, joten omistajien syyllistämisen voi unohtaa. Jokainen tautikertomus on omanlaisensa, alkaen hevosen perimästä ja oireiden vakavuudesta. Lisäksi kaikilla ei ole resursseja hoitaa hevosta kuin tiettyyn pisteeseen asti eikä välttämättä halua kokeilla, että mille tasolle hevonen toipuu vai toipuuko lainkaan. Siinä ei ole mitään väärää tai ihmeellistä. Sairas hevonen on tässä tapauksessa sairas hevonen, eikä se muuksi muutu.

Itse en olisi hoitoruljanssiin lähtenyt, ellen olisi ollut jo niin kiintynyt hevoseeni. Meidän tarinamme lopputulos oli kuitenkin se, että jouduin päästämään ystäväni pois kaikesta hoidosta huolimatta. En kadu mitään ja tekisin kaiken aivan samoin kuin aiemminkin. Minulle ei jäänyt jossiteltavaa.




PSSM-hevosen hoitolistaan voivat kuulua esimerkiksi sopivan pihaton tai tallipaikan järjestäminen, lisäravinteet, lisäruokinnat, vähäsokerisen heinän hankkiminen, ruokinnan kokonaissokerien & tärkkelyksen vahtiminen, säännölliset verikokeet, jokapäiväisen liikutuksen järjestäminen, liikutusohjelman suunnitteleminen, liikutuksessa hevosen rajoitteiden huomioiminen, mahdollisesti ylimääräinen loimittaminen, hevosen stressin ja elämänmuutoksien välttäminen... Lisäksi omistajalta vaaditaan paljon itsehillintaa ja ennakointia. Toki joutilaan kanssa ei tarvitse niin paljon stressata esimerkiksi verikokeista ja niiden tuloksista kuin harraste/käyttöhevosen kanssa. Toisaalta varsinkin joutilaan kannattaisi asua pihatossa, sillä liikunta on sairauden hoidossa erittäin oleellinen osa. Hyviä ja sopivia pihattoja ei kuitenkaan kasva ihan joka oksalla. 

Liikutuksen tärkeys taudin hoidossa ei tarkoita käyttöhevosen uraa, mutta ei myöskään poissulje sitä. PSSM-hevonen vaatii säännöllistä, jokapäiväistä ja tarkkaan suunniteltua liikuntaa, eikä hevosen kanssa voi extempore lähteä tekemään huomattavasti raskaampaa harjoitusta kuin se on aiemmin todistetusti kestänyt. Liikuntaa pitää olla, mutta sen rasittavuus tulee pitää hyvin samantyyppisenä päivästä toiseen ja lisäykset treeniohjelmaan tulee tehdä hitaasti sekä kontrolloidusti. Mikäli rasitusta lisätään yht'äkkisesti, uhkana on pahimmassa tapauksessa lannehalvaus. 

Lepopäiviä ei tulisi pitää, sillä sopivan liikunnan avulla hevonen saa käytettyä luurankolihaksistoonsa varastoimaansa ylimääräistä glykogeeniä. Lepopäivien jälkeen myös lannehalvauksen riski kohoaa oleellisesti ja tästä syystä liikunnan uudelleenaloitus tulisi tehdä varovaisesti. Normaaliin treeniohjelmaan ei voi palata noin vain, mikäli takana on vapaapäiviä. Jotkin yksilöt ovat tarkempia liikutuksensa suhteen kuin toiset ja oman hevosensa raamit löytää vain etsimällä.




Liikunta tekee hyvää hevosen aineenvaihdunnalle ja auttaa monien vaivojen torjunnassa, esimerkiksi insuliiniresistenssin suhteen. PSSM-hevosilla on raportoitu normaalia enemmän herkkyyttä insuliinille. Mikäli hevonen on rasvaruokinnalla, liikunta auttaa lihassoluja kasvattamaan rasvan käyttöä energianlähteenä. Liikunta on yhtä tärkeää myös ALCAR-ruokinnalla, sillä ALCAR auttaa hevosta käyttämään varastoimaansa glykogeeniä pois lihaksistosta rasituksen aikana. Ruokkipa hevostaan miten tahansa, niin liikunta on ruokavaliohoidon ohella supertärkeää.

Tulisi myös muistaa, että oireettomankaan hevosen kohdalla ei voi tuudittautua tilanteen olevan jatkuvasti hallinnassa. Vääränlaisen liikutuksen tai muiden stressitekijöiden indusoimana tauti voi hypätä silmille hyvin nopeasti. Myös vanhemmiten tauti saattaa oireilla, vaikka nuorempana hevonen olisikin voinut hyvin. Ilman verikokeita ja lihasarvojen seuraamista ei voi koskaan tietää, että mitä hevosen lihaksistossa todellisuudessa tapahtuu. Nousseet lihasarvot indikoivat aina lihasvaurioita ja tällaista hevosta ei voi pitää käytössä täysin varauksetta, vaikka ulospäin hevonen vaikuttaisikin oireettomalta.

Hevonen on kamala eläin ihmisen kannalta, sillä se pyrkii peittämään kipunsa viimeiseen asti. Sairas ja kipeä saaliseläin on nopeasti pedon ruokaa. Koska ihminen on ainoa kivun ja epämukavuuden tulkitsija, virheellisiä ja vääriä tulkintoja ei voida sulkea pois. Hevosesta voi olla yllättävän vaikea huomata, että milloin sen asiat ovat oikeasti huonosti ja milloin kyseessä on jokin muu lievempi ja ohimenevä juttu. Ihmisen käsitys hevosensa hyvinvoinnista on aina subjektiivinen ja se korostuu erityisesti, mikäli hevonen ei oireile kovinkaan selkeästi tai käytöstä ei osata tulkita. Tulisikin aina muistaa, että hevonen on itse oman vointinsa paras tulkitsija. Älä koskaan aliarvioi hevosesi kertomaa ja muista myös kuunnella muiden havaintoja ja huomioita, sillä joskus sitä on kovin sokea lähimmilleen.

Kaikesta huolimatta sairaan hevosen kanssa on mahdollista elää normaalia elämää tietyissä rajoissa. Riippuu omistajasta ja toki hevosesta ja sen tautiasteesta, että mihin asti rajoja halutaan testata ja mihin asti niitä ylipäätään voidaan nostaa. Toivoa on kuitenkin niin kauan kuin on elämää! Tämä oli aina johtoajatukseni Akselin kanssa. Lopulta suurinta rakkautta on päästää irti, kun on sen aika eikä laittaa sairasta ja vaivaista ystävää kiertoon. Ihminen joka kykenee päästämään irti oman surunsa hinnalla, on rohkea. Suuren rakkauden hinta on yhtä suuri suru.


"Elämämme kaikki taistelut opettavat meille jotain - nekin jotka häviämme."
- Paulo Coelho