Joskus tieto ei lisää tuskaa, vaikka yleensä siinä käy juuri toisinpäin. Sain jutella heti maanantaina Akselin tilanteesta ihmisen kanssa, joka on asiantuntija. Sen lisäksi, että sain aivan kaikkiin kysymyksiini vastaukset, hän oli ihana persoona. Tuskin hän tulee koskaan lukemaan tätä kirjoitustani, mutta haluaisin silti vielä sanoa extrakiitokset. Ehkä tämä keskustelu olisi pitänyt käydä jo paljon aiemmin.
Pääpointti on kuitenkin se, että jatkamme normaalia elämää ja treenejä huolimatta Akselin hieman seilaavasta ASAT-arvosta. Hevoseni on vastannut taudin mukaiseen hoitoon todella hyvällä hoitovasteella ja voin nauttia siitä. Mitään näin hyväksi havaittua hoitosuunnitelmaa ei kannata muuttaa. Akselin ASAT tulee todennäköisesti olemaan hevosen koko loppuelämän ajan "omissa viiterajoissaan" tämän sairauden seurauksena ja mikäli hevonen voi ja suorittaa hyvin, näin pienestä noususta ei kannata murehtia. Asiaa kannattaa murehtia vasta sitten, mikäli arvo nousee tuhansiin tai muihin veriarvoihin tulee häikkää. Tiedän jo kattavan seurannan perusteella, että millaiset hevoseni veriarvot ovat normaalitilanteessa. Minun pitäisi pikkuhiljaa alkaa luottamaan siihen, että huomaan sen Akselista jos tilanne veriarvojen osalta muuttuu radikaalimmin.
On mukavaa, että tällä taudilla on kuitenkin Suomessakin joku asiantuntija. Ja vielä plussaa siitä, että hän on mukava.
VastaaPoistaIhana kuulla myös, että olitte saaneet sillätavalla positiivisia uutisia, että kaikki on ok. Mutta miten vaikeaa onkaan luottaa siihen, että erottaa hevosessaan ne mahdolliset merkit kunnon huonontumisesta.
Sepä se! Ja ennen diagnoosin saamista olen jo kokenut olleeni hevoselleni epäreilu enkä haluaisi enää koskaan joutua siihen tilanteeseen. Olen seurannut mieluiten tehostetusti lihasarvoja tässä alkutaipaleella, sillä ne eivät valehtele enkä voi tulkita niitä väärin. Käytöksen tulkitsemisessa on aina virhemahdollisuus.
PoistaHevoseni on yrittänyt kertoa epämukavasta olosta juuri ennen lannehalvauslukemissa olevien lihasarvojen löytymistä 2013, mutta minä en ymmärtänyt... minä luulin venytystarpeen ja vinouden johtuneen ihan muista lievemmistä jutuista. Vein treenattavat asiat loppuun, mutta helpotetusti. Jälkeenpäin en ole osannut toivoa muuta kuin että Akseli olisi heittänyt minut selästään alas. Silloin olisin tajunnut jonkun olevan pahasti vialla. Mutta ei, hevonen ei tee sitä kuin viimeisimpänä hätähuutona. Jotkut eivät silloinkaan.
Näinhän se on.. Minäkin olen jälkikäteen itseäni ruoskinut. Varsinkin silloin, kun nivelrikko löytyi. Ei se hevonen ollutkaan tahallisesti ollut hankala laukannostoissa. Eikä se sittenkään ollut laiska liikkumaan tai äkäinen huvikseen, kun sen mahaa koski. Äh! Niin vaikeaa.
PoistaSe on totta, että käytöksen tulkitsemisessa on aina virheen mahdollisuus ja sitä niin mielellään myös haluaisia uskoa, ettei joku välttämättä johdukaan juuri siitä sairaudesta tai viasta.. Ihmismieli vain on sellainen.
Hevoset ovat niin nöyriä. Ja se on myös yksi ongelma.